Viikate

ella
ikkunalla iltaisella
valvoo vielä hetken kaunis pelakuu
ja minä pelkään että yöpakkasiin se viimein paleltuu

Kerran

(K.Viikate)

Suonissani virtaa jälleen veri vuolas kulkurin,
vuolaana virtaa ja niin sakeana saa
Kirkas ja kylmä kuin on puro tunturin
tai kun jäässä kesän jälkeen Kaakonmaa
Kuohujen keskellä vain yhtä ikävöi,
yhtä vain kaipaa ja yhtä odottaa
Niin kuin vain terä partaveitsen säkenöi, säkenöi sydämeni kulkemaan

Takaa tumman horisontin kutsu jälleen kumuaa,
kuulaana kaikuu, kuulas korvissani soi
Mustana kuin on kevään jälkeen Kaakonmaa
tai kuinka noki alla tulen kapinoi
Seassa savupaaden yhtä ikävöi,
yhtä vain tahtoo ja yhtä haluaa
Niin kuin vain synkät kädet pääni ympäröi, tahtoo sydämeni viedä mukanaan

Kerran sanon tahdon
Kerran nousen ja kumarran,
kumarran juomanlaskijaa
Joka jatkaa viinini vedellä
-ei sen väliä
Kerran kuljetaan jalat edellä

Kerran kuljetaan -jalat edellä mustassa puvussa
Kerran kuljetaan -jalat edellä toisessa luvussa
Kerran kuljetaan -jalat edellä vaatii jakauksen
Kerran kuljetaan -jalat edellä!

Valssi ikinä anteeksi

(K.Viikate)

Tienoot ne kumajaa, tienoot ne soi
ihmiset tulissa kettujen karkeloi
Tienoot kumajaa, tienoot ne soi
ihmiset tulissa karkeloi

Itkeä aio en, käyn laulamaan
ja lauluni komea yötä käy kantamaan
Itke en, vaan käyn laulamaan
ja ihmiset voimalla laulun saan anteeksi antamaan
-antamaan, anteeksi antamaan

Hiipuneet tulet, on hiipunut maa
jo rakkauden pauhukin muualla kumajaa
Hiipuneet tulet, hiipunut maa
ja rakkauskin muualla kumajaa

En itkeä aio, en surra mä saa
vaan mahdoton elää mun on kuten opetan
Itke en, en surra mä saa
vaan anteeksi pysty en ikinä antamaan
-antamaan, anteeksi antamaan

En itkeä aio, en surra mä saa
vaan mahdoton elää mun on kuten opetan
Itke en, en surra mä saa
vaan anteeksi pysty en antamaan

Orret

(A. Taiminen/K. Viikate)

Niin saapuu kuin itse elämä
vasten yötä ajaen -vaan pääseekö perille?
Käy katuani pitkin
tervehtii hauturitkin -vaan pääseekö perille?

Tammiarkut oikealla
vasemmalla kukat lumpeen -kyllähän hauturi minut tuntee!
Muistolauseet mennehistä
puheet muinoin lämpimistä -kyllähän hauturi minut tuntee!

Kiirehdin kuin kyytiin viimeiseen
viimeisen ajurin
vaikka tajusin
kantta kenelle avataan
Kurotan kuin korteen viimeiseen
viereen tuon ajurin
kenen orsilla tavataan!

Jälleennäkemisen toivossa puolella toisella, jos on tilaa

Kiirehdin kuin kyytiin viimeiseen
viimeisen ajurin
vaikka tajusin
kantta kenelle avataan!
Kurotan kuin korteen viimeiseen
viereen tuon ajurin
vaikka tajusin
kenen orsilla tavataan!

Suruvaippa

(K.Viikate)

Elokuuta,
minä katson läpi liekin
myrskylyhdyn sekä mietin
elokuuta

Vastarantaa yö jo peittää
täällä vasta hämärtää
Vastarantaa yö jo peittää
minä tyydyn vähempään

Pohjatuulta,
minä kuuntelen ja mietin
mikä olossani liekin
muistuttaa pohjatuulta

Vastarantaa yö jo peittää
täällä vasta hämärtää
Vastarantaa yö jo peittää
siivet nuo väriltään

Metsän haluan puilta unohtaa
Metsän haluan puilta unohtaa
Puut ja puiset luut
ja puut ja puiden yllä valvovan kuun
Metsän haluan noilta puilta unohtaa

Me olemme myöhäiset

(K.Viikate)

Tervehdys täältä, Unholan uljaat!
jossa vain pimeä kuljettaa
maksamaan aamuisen auringon lunnaat
-Me olemme myöhäiset

Yö nostaa syliin, sylissään kantaa
kuin neidon ylitse kynnyksen
käy nokena vaahto vapauden rantaan
me olemme -Me olemme myöhäiset!

Mene, unet hukkaa,
kerran taivas putoaa niskaamme,
me tiskaamme kyyneleillä tyynten merten
Ei ole hukkaa sitä kuuta ulvomaan
joka viluisella valollansa silitellen hiuksiamme harjaa

Se kirstu on lukittu, salvattu tuhanteen kertaan
avaimet kadonneet nousevaan aurinkoon
ei viiltojen välistä tunnista vuotavaa vertaan
me olemme, me olemme -Me olemme myöhäiset!

Mene, unet hukkaa,
kerran taivas putoaa niskaamme,
me tiskaamme kyyneleillä tyynten merten
Ei ole hukkaa sitä kuuta ulvomaan
joka viluisella valollansa hiuksiamme harjaa

Hallamaat

(K.Viikate)

Kulkevat varjot kujiaan
vaan eivät vie mukanaan
Kulkevat varjot kujiaan
vaan eivät vie mukanaan
Joukkoa johtaa suru ja kaiho
viimeisten vierellä rakkauden paino
Kulkevat vaiti kujiaan
vieden muut mukanaan

Kaipuun taivaalla loistaa kuu
Hallamaillakin aurinko nousee
Tuomion tähdet kimaltaa

Asuvat aaveet talojaan
vaan turhaan saat koputtaa
Asuvat aaveet talojaan
vaan turhaan saat koputtaa
Ullakon täyttää unelmat menneet
kellarin katveessa soi kielet katkenneet
Asuvat yksin talojaan
vaan turhaan saat koputtaa
eivät käy avaamaan

Kaipuun taivaalla loistaa kuu
Hallamaillakin aurinko nousee
Tuomion tähdet kimaltaa
Tuomion tähdet, ne toisille kimaltaa

Laps` sunnuntain, sä ällös huoli vaikka vaellat
yksin kun ilomielin maata sulaa samoat
On hallamailla elo vain niin pirun raskas juttu toisinaan
Raskas toisinaan!

Ensimmäinen runo

-In the beginning-

(Holopainen/Laine, trad.)

"Harvoinpa yhteen yhtenemme, saamme toinen toisihimme,
Näillä raukoilla rajoilla, näillä poloisilla Pohjan mailla"

Syys (Instr.)

(K.Viikate)

Iäisyys

(K.Viikate)

Kuuletko kuinka laulaa käärme vieressä lauluaan?
Kuinka puista lehdet tulikivinä putoaa?
Kuinka kulkevat nuo munkit hiljaa lyijyä viittanaan?

Kuuletko kuinka taittaa kyyhky sinessä siipiään?
Kuinka kuoro levollisten taivasta ylistää?
Kuinka karitsat nuo ovat armon niittyjä astuneet?
Kun korvistani ovat viimeisetkin sirkat katovuotein kadonneet

Valvotko valkean aamun?
Valvotko viluiten?
Valvotko kunnes kukko kolmasti laulaa?
Vierellä valkean kaavun
vierellään vain hämäryys
Hetkeä ennen kun sinua kutsuu, kun sinua kutsuu...

Näetkö kuinka korkein kirkko järvestä kohoaa?
Kuinka vastarannalla seurakunta vajoaa?
Ja kuinka ympärillä huiput vuorten meitä suojelee?
Kun silmäkuopistani ovat onnen kuulat nuo myrskyluudat
pois jo pois lakaisseet

Valvotko valkean aamun?
Valvotko viluiten?
Valvotko kunnes kukko kolmasti laulaa?
Vierellä valkean kaavun
vierellään vain hämäryys
Hetkeä ennen kun sinua kutsuu, kun sinua kutsuu...iäisyys